28. toukokuuta 2015

#ablecs15 Week 16: Geometric

Käytännössä enää muutama hassu päivä, niin tämän kevään #ablecs15 haaste on taputeltu. Nyt jo tuntuu oudolta, mutta toisaalta onhan se vapauttavaakin välillä lakkailla ilman haastetta, kun kynsitaiteluun käytettävissä oleva aika on niin rajallinen. Mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin aika tuntuu livistävän käsistä.

Toiseksi viimeinen haasteaihe on Geometric, joka mahdollistaakin monenlaisen tekniikan käyttämisen. Ensimmäisenä minulle tulee mieleen erilaiset teipillä rajatut alueeet, mutta kavahdan aina vähän teippiseikkailuja kerrosten kuivumisen vuoksi, jos ei aikaa ole kunnolla käytettävissä. Leimauksesta sen sijaan näyttää tulleen lempitekniikkani, vaikka en olisi kyllä IKINÄ uskonut, noin vuosi tai puolikaan vuotta sitten. Siinäkin ihme kyllä voi kehittyä ja löytää ne oikeat työvälineet ja työtavat.



Suurin osa koko kynnen atsteekkileimakuvioista yleensä epäonnistuu joko laatan kehnojen (liian matalien?) urien vuoksi tai siksi, että ylipäätään liian geometrista ja säännönmukaista kuvioita on vaikea saada suorana kynnelle.

Noh, ei atseekkileimaus tälläkään kertaa järisyttävän suoraan ja tasaisesti onnistunut, mutta aika kivan kuvion kynnelle silti sai. Käytin Born Pretty Storelta saatua etnis- ja inkkarihenkistä laattaa BP-L010 (löytyy kaupasta täältä). Olen tehnyt saman huomion kuin useampi laatoista blogannut: Pyöreät, pienemmät laatat ovat laadukkaampia ja urat syvempiä, jonka ansiosta niillä saa selkeämmät ja tasalaatuisemmat kuviot kuin isoilla suorakulmanmallisilla. Ainakin näin on näiden saamieni BP-laattojen kohdalla.

Muutoin lakkauspohja oli tuttu ja turvallinen: Liukuväri parilla lempparilakalla ja kultainen Ziv kera niitin.

Liukuvärissä:
Kaiken pohjalla pinkinpunainen Essie Peach Daiquiri
Koralliset kärjet KBShimmer You're So Shellfish
Pinkki shimmer tyvessä Picture Polish Sizzle

Kultainen aksenttikynsi Zoya Ziv
Musta leimauslakka Konad Black Pearl
Niitti MiNails

Leimauslaatta Born Pretty Store BP-L010*

*saatu blogiyhteistyöhön



4 kommenttia:

  1. Sä sentään sait jotain nousemaan tuolta laatalta. Mä en jaksanut alkaa kinaamaan laatan kanssa vaan siirsin sen suoraan lasinaluseksi, johon se sopii paremmin. Olin niin odottanut noita etnisiä kuvioita, mutta pitää varmaan tilata MoYoun laatta, jos haluaa, että se toimiikin :). Herkulliset kynnet!

    VastaaPoista
  2. Tosi ihanat kynnet - JÄLLEEN! Kesäisiä värejä taas koko rahan edestä :)

    VastaaPoista
  3. Onpas mahtavat! Tykkään ihan possuna! :p

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3