3. huhtikuuta 2015

#ablecs15 Week 8: Monochromatic

Monochromatic saattaa sanana herättää kysymyksiä, enkä itsekään ole satavarma tarkasta suomennoksesta. Netin sanakirjat ja hakupalvelut kuitenkin avaavat termin liittyvän yksivärisyyteen ja yhden värin eri sävyjen käyttämiseen. Luulin yhden värin eri sävyillä lakkaamisen olevan helppo nakki ja ajattelin, että vaihtoehtojahan on kymmeniä. Vaan eipä ollutkaan, kun lakkavarasto ei tarjonnutkaan niin monipuolista kirjoa, olivat vaihtoehdot (ehkä mielikuvituksenkin puutteessa) lähinnä punainen/pinkki, sininen ja violetti.

Ehkä haastavinta olikin, kun ei "uskaltanut" lähteä säveltämään selkeästi turkoosia sävyä sinisen joukkoon tai magentapinkkiä violetin joukkoon. Siniseen päädyin ja tein semiturvalliset ja selkeästi eri sävyasteet esiin tuovan liukuvärin, ja päälle klassisimmat kynsidecalit mitä löytyä saattaa.


Vaaleimpana sävynä liukuvärissä toimii iihana aqua-pastelli Zoya Lillian. Keskellä on häivähdys Essien klassikkosävyä Parka Perfectia ja kärjessä mehevän crelly ja pigmenttinen KBShimmer Low And Be Bold. Jälkimmäinen kuuluu ehdottomasti joukkoon lemppari-sinisten.

Hankin vuosi sitten hirveän kasan kukkadecaleita ja nyt olen huomannut, että käytän niitä aniharvoin. Jotenkaan ne ei minun kynsilläni näytä niin sievältä kuin monen muun (kaikkien muiden) bloggaajan. Water decalit ovat kuitenkin helppoudessaan niin luotettavia koristeluita, että haluaisin käyttää niitä enemmän. Ehkä modernimpia tai etnisempiä tyylejä, jos vain sellaisia onnistuisi löytämään... ehdotuksia nettikaupoista ja eBay-myyjistä saa antaa!



aqua-sininen creme Zoya Lillian*
tummansininen crelly KBShimmer Low And Be Bold
vaaleansininen shimmer Essie Parka Perfect 
*Zoya saatu blogiyhteistyöstä


Viikon toisessa haastemanissa keskitytään vallitsevaan juhlapyhään ja selkeä idea kynsille jo on - vielä kun toteutus toimisi samassa kunnianhimoisessa mittasuhteessa.

Levollista pääsiäistä kaikille!

3 kommenttia:

  1. Voi että, mitä sä oikein horiset! Näähän on ihan mielettömän kauniit, nuo klassiset decalit oikein kruunaavat kokonaisuuden <3

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3