26. tammikuuta 2015

my first piCture pOlish: jade

Instagrammin seuraajat tietävätkin jo viime viikon kynsitapaturmasta, jonka ansiosta keski- ja etusormesta jäi jäätyneen autonoven avaamisyrityksestä mukavat palaset hansikkaan sisään. Keskisormeen jäi milli-pari pituutta, mutta etusormen jo valmiiksi jämämittainen kynsi on nyt todella nysä ja mikä pahinta - aivan reunoja myöten! Kynsi on lyhyempi kuin taannoiset silloinkin ihan liian lyhyiltä tuntuvat normikynteni, ennen kuin ne lähtivät viimein kasvamaan. Toivon todella, että etusormi elpyy pian ja saa vähän pituutta, helmikuussa pitäisi nimittäin starttailla uutta mahtavaa haastetta (!). Eipä tuommoista jämää ole kovin mielekästä lakkailla, saati ihmetellä, miltä tämä eriparisetti kokonaisuudessa näyttää...



Kynnettömyys ei kuitenkaan saanut viedä minulta iloa, jonka voi kokea vain kerran: Sain ensimmäiset Picture Polishin lakkani! Kaksi kappaletta. Tilauksen jälkeen toivelistalle on putkahtanut noin 20 muutakin PP:n sävyä, joten tästä ei niin vähällä selvitäkään.

Picture Polish Jade on ihana, arvatenkin jadenvihreä kirkkaansävyinen lakka hopeisella shimmerillä. Saattoi myöhäinen lakkausajankohta vaikuttaa siihen, että en saanut aivan täydellisen smoothisti lakkaa kynsille. Lakka oli tavallaan paksuhkoa, mutta vaati ehdottomasti vähintään kaksi kerrosta. Pientä raidoittumista havaitsin aluksi, mutta lopulta lakka tasoittui hyvin itsekseen. Kynnet ovat tällä hetkellä vähän kehno alusta ihan mille tahansa lakalle liuskoineen ja kynsinauhakuivumisineen ja katkeiluineen.


Kiitokset vain Australia tästä loputtomasta rahareiästä ja hyvää Aussipäivää! Jos olisin tajunnut kesällä näiden olemassaolon, olisi voinut pieni sekoaminen käydä Sydneyn putiikeissa, kun lakkatuliaisia itselleni metsästin (paitsi ehkä näitä myydään vain online?). On muutenkin kiva, että muualtakin kuin Jenkeistä ponnistaa kynsilakkoja maailmalle. Mikäs on Suomen tuleva lakkamegavientituote maailmalle? Voisko joku kehittää kivan indiemerkin?

2 kommenttia:

  1. Nää on kyllä ihania lakkoja :D ja totta, miksei Suomessa oo yhtään indielakkamerkkiä?? O.o

    VastaaPoista
  2. Kaunis lakka, joskaan ei yhtään mun värinen :) Kynsien katkeiluun sen sijaan osaan samaistua täysin juuri nyt :D Eikös tuosta indielakka-asiasta ollut joskus jotain sellaista keskustelua, että sellaisen tekeminen vaatisi niin paljon paperitöitä, lupia jne., että hommasta ei kuitenkaan tulisi mitään? :D

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3