7. marraskuuta 2013

Pisara kauneutta -kauneushoitola


Joensuuhun avattiin maanantaina uusi, ainutlaatuinen kauneushoitola Pisara kauneutta (nettisivut), jonka yrittäjinä toimii kaksi nuorta naista. Heidän saavutuksensa haaveiden ääneenlausumisesta kauniin, raikkaan, ikioman hoitolan ovien avaamiseen on ihailtava. Kauneushoitolan suunnttelussa olen saanut graafisten elementtien, mainosten, nettisivujen ja valokuvailun verran olla mukana, mutta ihastuin liikkeeseen vasta tositarkoituksella, kun astuin hoitolaan ja pääsin nauttimaan hoitolan palveluista. (Toim. huom. en bloggaajana tai yhteistyötarkoituksissa. Postaus on täysin vapaasta tahdosta ja innostuksestani kumpuavaa).

Vaikka jo naiset tunnenkin, sain hyvin ainutlaatuista ja laadukasta palvelua. Oikeastaan koko hoitola on niin houkutteleva ja viihtyisä, että laadukas tuntuma tulee vastaan jo etuovella. Tuli fiilis, että nyt ei ole kyse mistään ihan perusjalkakylvystä, vaan luvassa on asiantuntevaa palvelua. Ja sain sitä mitä lähdin hakemaan: juuri oman ihon ongelmiin ja tarpeisiin räätälöityä ihonhoitoa ja sopivat tuotteet kotiin.

Helpotti, ettei minun enää itse tarvitsekaan ymmärtää ihoni tyyppiä, sen käyttämytymistä tai vanh.. ikääntymisen (niiin, 26!) aiheuttamia ailahteluja, vaan oikea kasvohoito räätälöityi ihoni mukaan ja sopivat tuotteet hoito-ohjeineen ojennettiin sievässä paperipussissa matkaan.


Olen jotenkin aina ajatellut, että ihonhoitopalvelut ovat minulle liian kalliita, mutta esimerkiksi minulle tehty puhdistava ja raikastava rentouttavan hieronnan sisältävä Catio Clean -hoito (45min) maksaa 54€ (ja toisen hoidon yhteydessä 39€), ei minusta olekaan enää yhtään niin hintava. Sivuraide: Olen muutenkin yrittäjyyskurssin jäljeen alkanut suosia ja ymmärtää enemmän pienyrittäjiä ostokäyttäytymisessäni: Ei nimittäin asiakkaan maksamasta summasta alvien ja tuotekulujen jälkeen jää aina niin mahtava osa käteen.

Catio Clean -hoito tehtiin Mary Cohrin tuotteilla, joka oli ennen markkinointimateriaalien suunnittelua minulle täysin tuntematon ihonhoitosarja. Nyt merkkiin tutustuneena ja sitä autuaasti kasvoilleni lotranneena olen ihastunut, enkä usko että paluuta markettirasvoihin enää tulee. Mikä ero! Sana ylellinen on oikein hyvä sana kuvaamaan sitä tuoksujen, tuntuman ja ensivaikutelman kombinaatiota, joka tuotteista tulee. Hurmaavat tuoksut Mary Cohrilla kyllä osataan, Catio Cleankin alkoi herkullisen hedelmäisellä kuorinnalla. Aistit nautisekelevat sillä välin kun kasvot taiotaan uuteen uskoon. Hoitolan nimen, Pisara kauneutta, synty liittyykin Mary Cohrin vaikuttaviin öljypisaroihin.

Toinen tuotesarja, jota Pisara kauneutta käyttää on BiodrogaMD eli lääkinnällinen ihonhoitosarja. Mielestäni tämä kombinaatio ylellistä Mary Cohria ja iho-ongelmiin erikoistunutta BiodrogaMD:tä on varsinaista palvelua. Hemmottelujen lisäksi yrittäjät pystyvät tarjoamaan ongelmaisellekin iholle kunnon hoitoa.


Ihana erikoisuus hinnastossa on mielestäni Mother to be -hemmotteluhoito, eli odottavien äitien ansaittu rentoutushetki. Ehkä täydellisin joululahjaidea tulevalle äidille :)

Kasvohoidon lisäksi sain kulmiin ja ripsiin kestoväriä. Nyt vaan täytyy sama operaatio varata vielä jouluksi, että syksyn väsymykset karisevat juhlalookin tieltä. Pisara kauneutta - tai saavillinen, kuten eräs ystävä sen ilmaisi ;)


Avajaisviikon (eli tämän viikon) tarjouksena on kaikki marras-joulukuulle varatut kasvohoidot -20%, vielä ehtii!

1 kommentti:

  1. Mä oon kans käynyt teininä kotipaikkakunnallani kasvohoidoissa ja ihon puhdistuksissa, jotka tehtiin Mary Cohrin tuotteilla. Tykkäsin kovasti ja sain usein jotian näytteitäkin mukaan. Hyvä merkki on! :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3