24. tammikuuta 2012

5 dreams challenge

Sain ihanaiselta Serafialta haasteen, jossa idea on listata viisi kauneuteen tai sen ympärille liittyvää hankintaa, jotka hankkisi, jos raha ei olisi minkäänlainen este. En ole ihan varma mikä tämän haasteen alkuperäismuoto on -täytyykö sen liittyä kosmetiikkaan vai ei- mutta ajattelin Serafian tavoin tehdä kaksi listausta (toiseen tulen myöhemmin).

Jokseenkin ympäripyöreät vastaukseni johtuvat siitä, etten ole selektiivisten merkkien asiantuntija, enkä ilman käyttökokemusta voi tarkemmin tietää mitä haluaisin. Lisäksi löytyy paljon spesifioituja tuotteita ja etenkin kauneushoitoja, joita "tarvitsen", mutta yritin keskittyä näihin tarpeellisimpiin ikään kuin minulla olisi oikeasti tietty summa käytettävissä ja haluan hyötyä siitä mahdollisimman hyvin :D

1. Lämpörullat
Haaveilen muhkeista ja luonnollisista ja helppotekoisista kiharoista, jotka vahingoittavat hiusta mahdollisimman vähän, mutta joiden ei tarvitse yötä pistellä takaraivossa. Suoristajalla saa kylä pienet kiharat, mutta se vie aikaa ja kuulen kuinka latvat huutavat armoa raudan käristyksen alla. Lämpörullat ovat muutenkin realistinen hankinta, ei ihan välttämättä tarvitse odottaa lottovoittoa...


2. Täydellinen kasvojen ihon sävyn, tyypin ja tarpeiden analysointi, kera hoito- ja meikkiopastuksen.
Hämmästelen jatkuvasti sitä, että aluksi niin täydelliseltä tuntuva meikkipohjasävy onkin kohta täysin pieleen valittu tai iho pölähtää rasvoittuvasta pintakuivaksi. En ymmärrä ihoni muutoksia, enkä todellakaan osaa hoitaa sitä kun se 5 vuoden tasaisen menon jälkeen alkaa sekoilla.



3. Joku laadukas (mielellään mineraali-) meikkipohjasarja, vaikka MACilta
Siihen voisi kuulua:
meikinpohjustaja (en ole koskaan kokeillut kuin luomivärin pohjustajia)
peitevoide silmänalusille
peitevoide punaisiin kohtiin
meikkipohja/voide
mineraalipuuteri
poskipuna
viimeistelevä hohtotuote

Tätä parempaa settikuvaa en löytänyt Macilta...

4. Sama kuin edellinen, mutta ihonhoitosarja, vaikka Cliniquelta tai Dermalogicalta, johon kuuluisi:
kosteusvoide
silmänympärysvoide
kuorinta-aine
joku superkosteuttava naamio
ja ihmeitä tekevä kirkastava seerumi



5. neuLash rispiseerumi
Tykkäsin ripsienpidennyksen tuomasta helppoudesta kesällä, kun useina päivinä ei tarvinnut meikata ollenkaan, mutta niiden varominen, hinta ja lyhytkestoisuus rasitti. Jos kuitenkin omat ripsihaiveneni saisivat seerumista pituutta ja potkua, voisi ihan huoletta käyttää ripsareita ja pestä meikkejä ja tyytyväisenä voisi kehua niiden olevan ikiomat räpsyt :) Tuote ei takaa kaikkien ripsien näyttävän yhtä upeilta kuin Virvellä, enkä siksi raaskisi tuhlata pieneen purtiloon 140 euroa, muutenhan tuote olisi jo vakikäytössä.


Sitten pitäisi haastaa viisi bloggaajaa mukaan. Haaste on ilmeisesti jo aikansa blogosfäärissä pyörinyt, joten jos olette jo tehneet tämän, niin antakaa anteeksi taggaukseni :)
Mukaan haastan:
 .Nekku./ Lazy Dynamite
Terhen / Sensaisti
Pilvi / blogi
Jassu / Tyttö maailmassa
ja Mauccu / all talk, no sense
Ps. kirjoitusvaikeuksia, joten pahoittelut kompuroivasta kielestä

2 kommenttia:

  1. Ah jees kiitti! Miulla onkin jo muutama juttu mielessä! Pitää tehdä tämä! Ja kiitos kehuista, kyl sie pärjäät, oon nähny siun grafiikoita ja ne on hienoja! Teet vaan niitä lissää! Pitää ehkä vaan löytää se oma medianomi-juttu...tai sit vaan alistuu kohtaloon...heh.

    VastaaPoista
  2. Katjaa! Ripsiseerumiin jää koukkuun, koska jos sen käytön lopettaa, oma kasvava ripsi ei jaksa kannatella sitä seerumin avulla paksuuntunutta niin sitten tippuu ripset kokonaan pois. Näin varoituksen sanana :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3