29. elokuuta 2011

morsian valmistautuu




































Pakkasin hääpäivän asusteet kahteen sievään pussukkaan. Pehmikkeeksi tietenkin paljon silkkipaperia, että päästään oikeaan fiilikseen.

















Sukkanauhan tuunasin häiden pääväriin sopivaksi. Kukaan ei tosin varmaan violettia rusettia rekisteröinyt, kun sulhanen sen lennätti ja miesjoukko hyökkäsi sen kimppuun :D Kuvan nappasin pikaisesti paria iltaa ennen häitä arvellen, että nauhasta ei saa jälkeenpäinkään kuvia muistoksi.





































Siellä se rakas pukuni roikkui suoristumassa Sokos hotellin komeron reunalla. Hintalapun huomasin leikata irti ennen häitä :D






































Morsmaikun kylpyhetki illalla. Tehtiin kasvonaamiot ja vartalokuorinnat. Kampaajani myös pyysi pesemään ja kuivaamaan hiukset huolella ennen nukkumaanmenoa.


















Ystäväni kävi loihtimassa hääkynnet kuntoon. Minulla siis on maailman kauheimmat ja lyhyimmät kynnet, joten lopputulos oli erinomainen. Paljon vain lakkakerroksia ja timangit nimettömiin. Lakkana Mavalan Olbia 86 ja päästiin haluttuun helmimäiseen lopputulokseen.

Aamiaisella napsin lähinnä vesimelonipaloja, jonka jälkeen kaaso ajoi minut kampaajalle. Sanna SK Unikista kiharsi, suihkutteli ja meikkasi vuorotellen. Ilma oli kostea, eikä lakkaa säästelty.





















Olimme yhdessä suunnitelleet kampaukseni, joka sai lopullisen muotonsa varsin onnistuneesti. Halusin hiuksien pituudet auki, punokset edestä taakse ja silaukseksi orkidean. Muovikukan käyttö olisi ollut viisainta, sillä orkidea lupsahti ennen kuin selvisin alttarille. Kampauksen tunnelma oli mielestäni vähän keskiaikainen, joskin modernin rento ja keijukaismaisen romanttinen.

















































Mur, taas aika livahtaa käsistä! Teen sitten asusteista oman merkintänsä, kunhan palaan näöntarkastuksesta ja valkkaamasta uusia rillejä.

1 kommentti:

  1. Äärettömän paljon onnea! Oot ollut kyllä mahdottoman kaunis morsian! Ihania kuvia :)

    VastaaPoista

Kommentit ovat tervetulleita <3